Naisjärjestöjen keskusliitto Twitterissä Naisjärjestöjen keskusliitto Facebookissa
 

Osaavat JA VAIKUTTAVAT NAISET vaalivat ja RAKENTAVAT YHTEISTYÖSSÄ TASA-ARVOISta ja kestävää YHTEISKUNtaa

 
 
 
 

Ajankohtaista

09.05.2018

Seuraavaksi EU-komissaariksi on valittava nainen - Suomella ei yhtään naista komissaarina 23 vuodessa

Euroopan parlamentin vaalit käydään 26.5.2019, minkä jälkeen valitaan uusi Euroopan komissio. Komissaarien valinnat ovat pian ajankohtaisia. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS vaativat, että Suomi valitsee komissaariksi naisen. Suomi on kuulunut Euroopan unioniin jo 23 vuoden ajan, eikä Suomen komissaarina ole kertaakaan ollut naista. Suomen EU-jäsenyyden aikana komissaareina ovat toimineet Erkki Liikanen kaksi, Olli Rehn kolme sekä Jyrki Katainen kaksi kautta.

”Sukupuolten tasa-arvon tulee näkyä myös komissaarivalinnoissa! Suomen on otettava mallia muista Pohjoismaista: kaikki Ruotsin kolme komissaaria ovat olleet naisia, ja Tanskan kahdeksasta komissaarista naisia on ollut neljä. Suomen lisäksi vain kuudella muulla maalla ei ole vielä ollut yhtään naista komissaarina”, muistuttaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

”On kummallista, että tasa-arvon mallimaaksi julistautuneessa Suomessa on edelleen politiikan linnake, jonka lasikatto on naisten osalta murtamatta. Valitsemalla komissaariksi naisen voimme näyttää esimerkkiä ja samalla pitää yllä tasa-arvoagendaa EU-politiikassa”, painottaa NYTKISin puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Euroopan Unionissa on sen historian aikana, vuodesta 1958, toiminut 15 komissiota. Naisten osuus komissaareista on kasvanut hitaasti. Ensimmäiset kaksi naista valittiin komissaareiksi vasta järjestyksessään yhdeksänteen, Jacques Delorin komissioon vuonna 1989. Jean-Claude Junckerin vuonna 2014 aloittaneessa komissiossa naisia on kolmannes. Komissiota ei ole koskaan johtanut nainen, ja Euroopan parlamentin puhemiehistäkin naisia on ollut vain kaksi.
 
Suomi on tunnettu Euroopan unionissa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien edelläkävijänä. Suomalaiset naiset ovat ansioituneita ja menestyneitä Euroopan parlamentin jäseninä. Euroopan parlamentin jäsenistä naisia on 37,3 prosenttia, mutta Suomen 13 edustajasta 10 on naisia. Sukupuolten tasa-arvo on kuitenkin ottanut takapakkia sekä Suomessa että Euroopan unionissa. Naisjärjestöjen Keskusliitto painottaa, että sukupuolten tasa-arvon tulee olla Suomen vuoden 2019 EU-puheenjohtajakauden läpileikkaava teema.

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
 
Eva Biaudet, puheenjohtaja                             Terhi Heinilä, pääsihteeri

Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry

Tytti Tuppurainen, puheenjohtaja                      Johanna Pakkanen, pääsihteeri

Lisätietoja:


Eva Biaudet, puheenjohtaja, 050 3140205
Terhi Heinilä, pääsihteeri, terhi.heinila@naisjarjestot.fi, 040 530 5544
Tytti Tuppurainen, puheenjohtaja, 0400 840 594
Johanna Pakkanen, pääsihteeri, johanna.pakkanen@nytkis.org, 050 469 6242


 
 
  • We All
  • Wihuri-logo
  • OKMlogo
  • Naisten ääni
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy