Naisjärjestöjen keskusliitto Twitterissä Naisjärjestöjen keskusliitto Facebookissa
 

Osaavat JA VAIKUTTAVAT NAISET vaalivat ja RAKENTAVAT YHTEISTYÖSSÄ TASA-ARVOISta ja kestävää YHTEISKUNtaa

 
 
 
 

Ajankohtaista

09.10.2018

SUOMEN ON ISLANNIN MALLIN MUKAISESTI EDISTETTÄVÄ SAMAPALKKAISUUTTA

Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää, että Suomeen on säädettävä Islannin mallin mukainen samapalkkalaki. Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää, että uuteen samapalkkaisuusohjelmaan on nykyisestä poiketen lisättävä selkeä prosentuaalinen tavoite ja konkreettisia toimenpiteitä palkkaeron kaventamiseksi. Palkka-avoimuutta on lisättävä palkkasyrjinnän estämiseksi. Vain velvoittavilla, valvotuilla ja resursoiduilla toimilla voidaan kuroa umpeen sukupuolten välinen palkkaero.


”Naisten taloudellinen itsenäisyys on yksi sukupuolten tasa-arvon toteutumisen perusedellytys. Mahdollisuus kouluttautua vailla sukupuoleen sidottuja rajoitteita, tehdä ansiotyötä ja saada työstä oikeudenmukainen korvaus ovat tämän taloudellisen itsenäisyyden kulmakiviä. Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii, että Suomen on otettava mallia Islannin samapalkkalaista. Naiset Suomessa ovat vaatineet samapalkkaisuutta jo 1800-luvulta lähtien. Emme jaksa odottaa enää seuraavaa 150 vuotta. Meidän on toimittava nyt”, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet. 


Islannissa vuoden 2018 alusta voimaan astunut samapalkkalaki velvoittaa kaikkia yli 25 hengen työpaikkoja hankkimaan joka kolmas vuosi tarkasti säännellyn todistuksen samapalkkaisuuden toteutumisesta. Todistuksen saaminen edellyttää kolmikantaisella päätöksenteolla määritellyn palkkakartoituksen laatimista. Kartoituksessa huomioidaan peruspalkan lisäksi myös palkitsemisjärjestelmät. Lain avulla pystytään varmistamaan, että niin yksityisen puolen kuin julkinen sektori maksavat samasta työstä samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta. Noin 80 prosenttia Islannin työvoimasta kattavaa lakia tulee noudattaa rangaistussakon uhalla. Kaikki palkkatiedot ovat julkisia. Työnantajien palautteen mukaan laki on palkkaerojen kaventumisen lisäksi vaikuttanut positiivisesti myös henkilöstöhallintoon sekä työtyytyväisyyteen.


Suomessa samapalkkaisuuden edistäminen edellyttää sitoutumista palkkakartoitusten ja tasa-arvosuunnitelmien toteuttamiseen ja seurantaan, perhevapaauudistukseen, perhevapaiden kustannusten sekä hoivavastuun tasaisempaan jakautumiseen, työn vaativuuden arviointiin, segregaation purkamiseen sekä pienten työpaikkojen samapalkkaisuuden turvaamiseen. Luottamushenkilöiden oikeuksia saada tiedot työpaikan palkoista eriteltynä sukupuolen mukaan tulee laajentaa ja siten vahvistaa heidän rooliaan palkkatasa-arvon edistämisessä. Työntekijöiden oikeutta saada tietoa työpaikan palkoista ja palkkausjärjestelmistä tulee vahvistaa. Lain velvoittavuutta tulee lisätä valvonnan ja sanktioiden avulla.


Suomessa naisen euro on edelleen alle 84 senttiä. Maahanmuuttajataustaisen naisen euro on noin 62 senttiä ja naisen työeläkkeen euro noin 68 senttiä. Vuodesta 2006 sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut vain vajaat 4 prosenttiyksikköä.


Naisjärjestöjen Keskusliitto osallistui sosiaali- ja terveysministeriön avoimeen kuulemistilaisuuteen samapalkkaisuusohjelman 2016-2019 kokonaisarvioinnista 4.10.2018.

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry 

Eva Biaudet                                                     Terhi Heinilä 

puheenjohtaja                                                  pääsihteeri


Lisätietoja

Eva Biaudet, puheenjohtaja, puh. 050 3140205                        

Terhi Heinilä, pääsihteeri, terhi.heinila@naisjarjestot.fi, puh. 040 530 5544

Anniina Vainio, järjestösihteeri, anniina.vainio@naisjarjestot.fi, puh. 050 388 8868


Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 59 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman, sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa.


 
 
  • -gnvi-p8-400x400.jpg
  • We All
  • Wihuri-logo
  • OKMlogo
  • Naisten ääni
  • thl-tasa-arvotiedon-keskus-1.png
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy